2.7 Joensuun kierros meinasi tehdä tepposet jo ennen lähtöä.Joukkue kärsi pelaaja kadon joka onnistuttiin kuitenkin paikkaamaan.Aiemmin oli jo huomioitu että pitkä matka saattaa aiheuttaa pelaaja katoa ja Joensuusta oli hyvissä ajoin rekrytoitu meille tuttu Jerry.
Itselläni iski vielä pari päivää aiemmin vatsa vaivoja ja vielä lähtöpäivänä pieni kuume jotka kuitenkin saatiin lääkittyä ja mies peli kuntoon.
Matkaan lähdettiin jo edellisenä iltana ja tuskaisen kuuman hotelli yön jälkeen aamulla kentälle.
Sää tiedoitus lupasi +30 ja pilvetöntä taivasta eli hiki virtaisi.
Kenttä oli tuttu jo viime vuodesta.Varusteiden pikainen kuntoon laittaminen,kapteenien kokous ja 1. peliä odottamaan.
1.peli odotukset oli että nyt se sitten voitetaan.Vastustajana oli Under taker joka näytti kuinka heidän kentällä pelataan ja niin kirouksen voima jatkuu mukanamme.
2. pelissä kohtasimme SPU:n,viime kierroksella meidän niukasti ohittaneen joukkueen jolle oli velkoja maksettavana ja ne maksettiin.Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä,pisteet Steelnutseille.
3.peli ppw forestia vastaan väännettiin vain tasapeliksi johtuen vastustajan tuuri palloista joilla pelaaja pudotti 2 samalla vanalla pudoten kyllä itsekin samalla.No saattoi olla taitoakin.
4.Wunderwaffe,Joensuun ylpeys romahti Steelnutsien edessä ja kaikki pelaajat poistettiin 1 kerrallaan ilman omien putoamisia,Loisto suoritus.Saattoi tietysti olla että järjestävä seura joutui ottamaa kierroksen organisointiin pelaajia.
5.Steelnut-Keräilyerä,odotettiin tiukkaa peliä ja se saatiin.Peli lähti hyvin käyntii vaikka meilä tippui vasen laitamies mutta homma oli hallinnassa.Itse siirryin hieman eteenpäin ja vastustaja tiukan taiston jälkeen poisti minut tylysti ja pääsi ampumaan vasemman laidan tyhjäksi ja sitä kautta liputtamaan.
6.Viimeisenä vastaan asteli Polar Paintball.Rauhallinen painostava aloitus,tätä ei ollut varaa hävitä joss meinasi sijoittua mitali sijoille.Voitto Steelnutseille
Hikisen päivän loppusijoitus hopea mikä on kohtalainen kun ottaa huomioon viime hetken pelaaja vaihdokset.Päivä osoitti taas sen että minkäänlaisiin virheisiin ei ole varaa jos meinaa kärkikolmikkoon sijoittua.
Päivän viimeisen pelin(SPU-Keräilyerä) kohdalla oli tilanne että kumpi pelin voittaa,voittaa koko kierroksen.Tasapelistä Steelnuts nousee 1. sijalle.
Lopputulokset:
1. SPU 11 pistettä/+12 eliminaatioero
2. Steelnuts 10/+5
3. Undertaker 9/-2
4. PPW Forest 8/+3
5. Keräilyerä 8/0
6. Wunderwaffe 6/-9
7. Polar Paintball 3/-9
Keräilyerän huonosta sijoittumisesta ollaan sarjataulukossa 2 tasapistein keräilyerän kanssa SPU:n johtaessa 1 pisteen erolla.
Joukkue:Kimmo Tähkänen(C),Tomi Koivisto,Niko Zerlik,Arto Piirainen,Jerry Infante
Seuraavana Lappeenranta 6.8,SPU:n kotikenttä